Voiko aurinkopaneelien ylijäämäsähkön myydä sähköyhtiölle?

Suomessa aurinko paistaa epätasaisesti päivän ja vuoden mittaan. Toisinaan aurinkopaneelit eivät tuota juuri ollenkaan sähköä, joskus taas energiaa syntyy enemmän kuin sitä ehtii käyttää. Nykyään aurinkoenergian varastointi on etenkin kuluttajalle todella kallista ja hankalaa, joten yleensä ylijäämäsähkö siirtyy automaattisesti sähköverkkoon. Monet aurinkopaneelien omistajat tai niiden ostoa harkitsevat miettivät, onko heidän mahdollista myydä tuottamansa aurinkosähkön ylijäämä energiayhtiölle.

Ylijäämäsähköä on mahdollista myydä. Useimmat sähköyhtiöt ostavat sovittaessa aurinkosähkön, jonka asiakkaan sähköverkkoon kytketyt aurinkopaneelit tuottavat ja joka ei tule omaan käyttöön. Usein se tapahtuu niin, että ylijäämäsähkön myyntihinnan osuus hyvitetään asiakkaan sähkölaskusta. Myös Keuruun Sähkö Oy voi ostaa sähkön energia-asiakkailtaan erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti. Tällöin ylijäämäsähköään myyvän täytyy luonnollisesti olla Keuruun Sähkön asiakas.

Tällä hetkellä aurinkosähkön jälleenmyynti ei kuitenkaan ole kannattavaa kuluttajille. Sähköstä maksetaan kuluttajalle markkinahinnan mukaan. Hinta on yleensä hyvin vaatimaton.

Tämän takia aurinkojärjestelmät tulisi aina mitoittaa niin, että kaikki sähkö tulisi omaan käyttöön. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että asukkaiden tulisi (tarvittaessa sähköyhtiön asiantuntijoiden avustuksella) arvioida heidän sähkönkulutuksensa kaikkein aurinkoisimpina aikoina eli kesällä. Näin aurinkojärjestelmän takaisinmaksuaika saadaan mahdollisimman alhaiseksi. Pimeämpinä vuodenaikoina silloin ei tietenkään saada yhtä paljon aurinkoenergiaa käyttöön, mutta harvoin on välttämätöntä olla talvellakin energian osalta omavarainen ja siksi mitoittaa paneelien määrä tuottamaan väistämätöntä ylijäämää kesäisin.

 ylijaamasahko

Mikäli kuluttaja välttämättä haluaa myydä ylijäämäsähköään huonolla hinnalla sähköyhtiöille, se on totta kai mahdollista. Myös Keuruun Sähkö voi ostaa ylijäämäsähköä. Me kuitenkin yrityksenä pyrimme takaamaan sen, ettei asiakkaalle myydä liikaa tai tarpeettomasti. Jos aurinkovoimala osoittautuu myöhemmin liian pieneksi, on uusien paneelien hankinta aina helppoa.

Muutaman vuoden sisällä on odotettavissa, että aurinkoenergian kannattavuus kasvaa, kun akkuteknologia kehittyy ja halpenee, ja kuluttajienkin on mahdollista varastoida energiaa niin, että päivällä tuotettu sähkö on käytettävissä illalla. Parhaimmillaan kesällä tuotettu energia olisi käytössä talvella. Sitä odottellessa ei voi kuin yrittää saada kaikki energia heti käyttöön, tai tehdä ympäristöteko tuottamalla hieman ylimääräistä myös muille käytettäväksi sähköverkkoon vaatimattomalla korvauksella.

 

Lue myös muistilistamme aurinkopaneelien kilpailuttamiseen!


Haluatko myydä ylijäämäsähkösi Keuruun Sähkölle? Tai kiinnostaisiko aurinkopaneelien hankinta? Ota yhteyttä!
Pasi Kinnunen: 040 594 3448, pasi.kinnunen ät keuruunsahko.fi